Hanhisuon talvi

Alkuvuosi Hanhisuolla on sysipimeä, joka päivä tuntuu siltä kuin heräisi aamuyöhön. Helsinkiläinen kahden minuutin tarhakävelymme on vaihtunut 15 minuutin automatkaksi pomppuisilla, valottomilla jääteillä peuroja ja metsään kömpiviä muhkeita hirviä väistellen. 

Totta kai opin rakastamaan tätä. Aamun itkujen, tuulilasin riipimisen, haalareihin ja autoon pakkautumisen jälkeen istumme syvään hiljaisuuteen. Tyhjä, luminen metsätie rapisee, pitkien peltojen yllä lepattaa aamun usva. Täysikuu on kaunis - siitäkin huolimatta, että täällä se ripustautuu repaleisten avohakkuiden ylle. 

Mutta eräänä aamuna kaikki taas muuttuu: kömmimme unisen Tuiskun kanssa rappuset alas pihamaalle, joka ei ole enää pimeä, vaan hennon vaaleansinervä. Katselemme koulunmäeltä raiteiden yli itään kellansiniselle aamutaivaalle, jossa enää Venus rusottaa. Tästä lähtien autossa ei enää tarvita kaukovaloja.

Ohipyyhkäisevä juna pölläyttää raiteille lumipilven.

Hämmästykseksemme Hanhisuon koulu paljastuu täysin talviasuttavaksi. Ikkunoista ja ovista vetää sieltä täältä, lämpötila putoaa pakkas- ja kohoaa suojasäiden mukana, jotkin tilat saa lämpimämmiksi kuin toiset, ja osaa huoneista pidetäänkin tarkoituksella pelkällä peruslämmöllä. Aina koululla ei kuitenkaan tarvitse edes villapaitaa, vilttiä tai pitkiä kalsareita, ja kahdesti onnistumme vahingossa lämmittämään luokkahuoneisiin jopa teepaitakelit. 

Puita kuluu kuutio viikossa. Tammikuun pakkasilla raahaamme klapeja luokkahuoneisiin ja keittolaan peräti kolme kottikärryllistä päivässä. Sittemmin päivän keskikulutus tasaantuu pikemminkin kolmeen Ikea-kassilliseen. Talon rakenteet lämpenevät selvästi, minkä lisäksi mekin opimme koko ajan. Raskaasta työstä todisteena ovat ahavoituneet lämmittäjän kädet jatkuvasti täynnä tikkuja, nokitahroja ja palohaavoja.

Työpäivien, koiralenkkien ja lapsen viihdytyksen jälkeen koulun siivoamiseen, tavaroiden järjestelyyn ja remppaamiseen jää 57-58 minuuttia päivässä. Pikku kakkosen tarjoamassa kapeassa aikaikkunassa ehtii juuri tyhjentämään neljä muuttolaatikkoa tai kasaamaan kaksi metriä Lundiaa (mikäli vain huolehtii siitä, ettei puoliso koske yhteenkään työkaluun, muussa tapauksessa koko 57 minuuttia saa kulumaan hukkuneiden työvälineiden etsimiseen ja toisen osapuolen sättimiseen).

Kellarista Tuiskulle paljastuu kasoittain yllätyksiä: vanhoja lautapelejä, keinuhevosia, sähköjunia, autoratoja, jääkiekkopelejä sekä puinen ritarilinna, muistoja siitä, kuinka Hanhisuollakin on joskus mellastanut lapsia. Joulupukin lahjoittama nelimetrinen automatto levitetään puolapuiden alle ja kummisedän tuomat jumpparenkaat kiinnitetään kattoon.

Tutustumme uuteen kotiimme piiloleikkimällä.  Tuisku tosin yleensä piiloutuu aina samaan paikkaan, kertoo etukäteen, minne aikoo piiloutua, pärskähtelee tai huutelee piilostaan kärsimättömänä, jos häntä ei heti löydetä. Koulusta löytyy sekä notkeutta että mielikuvitusta vaativia piiloja. Välillä ne ovat niin hankalia, että koirien nenätkin täytyy valjastaa mukaan etsintöihin. Emmekä ole vielä edes kokeilleet piiloleikkiä vintillä tai kellarissa!

Laitamme koulua pikkuhiljaa ja vanhaa vaalien. Kateederille on muotoutumassa koulun pieni museonurkkaus.

Hanhisuon talvi täyttyy vieraista. Sopimuksemme siitä, kuinka järjestämme koululla vastaanottoja vain joka toinen toinen viikonloppu, pitää tiukasti. Niinpä parillisina viikkoina Hanhisuo helisee vieraista. Parittomina viikkoina täällä parveilevat ne, joita ei enää nimitetä vieraiksi: anopit, serkut, veljet ja sedät, hyvät ystävät ja kulkijat kylänraitilta. Vierailijoiden lähtiessä Tuisku varmistaa aina, kuka onkaan tulossa seuraavaksi.

Hanhisuon talvimenu pitää sisällään paikallisista elintarvikkeista koottuja tunkutarjottimia,  blinejä, leivinuunissa haudutettua urjalalaista peuraa, valuvaa juustofondueta sekä rosamundan päälle sulavaa raclettea. Eräänä iltana vietnamilaiset ystävämme ritisyttävät koulu-uunin hiilloksissa kokonaisen mustekalan. Se viipaloidaan chilin, kurkun ja korianterin kera polttavaksi salaatiksi, jota kykenevät syömään niiskuttamatta  ainoastaan vietnamilaiset itse.

Emme  juuri poistu Hanhisuolta. Ihastuksessa ja hämmästyksessä huolehdimme talosta kuin pikkulapsesta, emmekä vielä malta jättää sitä yksin. 

Lumityöt eivät ole Hanhisuolta tänä talvena loppuneet. Onneksi naapurin Maukalla on lumilinko ja    meillä paljon työvoimaa.

                          

Etätyöt sujuvat rauhallisesti. Etätyökaverit ovat myös mitä parhaimmat.