Hanhisuon joulu

Miltä kuulostaa muutto yhtenä viikonloppuna, sukujoulu välittömästi seuraavana sekä uudenvuoden juhlat heti sen jälkeen? Kuulostaa ihan… minulta.

Muuttoa edeltävinä päivinä yritän peruuttaa kaiken muuttoavun selitellen: ”kyseessä on varmastikin melko kevyt muutto” tai: "kyllä me varmaan pärjätään ihan vaan kahdestaankin". Ilmeisesti olen päätynyt tällaiseen johtopäätökseen laskemalla, että olemme edeltävinä viikonloppuina toimittaneet Hanhisuolle tavaraa jo kuusi toyotallista sekä yhden peräkärryn. Muuttavia huonekaluja on rajallinen määrä, etenkin jos unohtaa laskuista pakastimet, puutarhakalusteet sekä huonekasvit, eikä mielessä käy edes kurkistaa ulkovarastoon tai parvekkeelle.

Onneksi kukaan ystävistämme ei kuitenkaan usko helppoon muuttoomme (eikä helppoihin muuttoihin ylipäätään), vaan sitkeä muuttoapu saapuu paikalle kuin nakutettu. Kevyen sijaan muutostamme tulee varsin perinteinen painajainen eli useiden eri tahojen tarkkanäköisesti ennustama hässäkkä, jossa viimeisiä unohtuneiden laatikoiden rippeitä kahmitaan rikki revenneisiin jätekasseihin vain minuutteja ennen viimeisen muuttokuorman lähtöä. Muuttoauton ovi ei lukkiudu, koska väliin tunkee liukuri ja tuolinjalka. Taktisen muuttotetriksen seurauksena jätämme tavaraa jälkeemme Helsinkiin enää joitakin autolastillisia. (Kiitos vain kärsivällisyydestä, Käräjätuvankujan uudet asukit!)

Lari ja Tuisku viettävät muuttoa seuraavan viikon Helsingissä töissä ja tarhassa majaillen tyhjässä asunnossa ilmapatjalla. Testaan, uskaltaako Hanhisuon koululla yöpyä yksin – tai edes koirien kanssa. Tiettyjä sääntöjä tulee tiukasti noudattaa (kuten sellaisia, ettei kellariin tai vintille saa mennä enää auringonlaskun jälkeen, ja joka ilta pitää soittaa jollekulle ihan vain varmistuakseen siitä, että maailmassa todella on vielä muita ihmisiä). Muuten menee hyvin, ainakin hetken koululuokassa on hyvä kirjoittaa, keskittyä ja olla vihdoinkin aivan itsekseen ja hissukseen.

Viikko kääntyy nopeasti päälaelleen, kun töiden, siivoamisen, tavaroiden purkamisen sekä viiden takan ruokkimisen lisäksi yllättäen vilustunut lapsikin tuodaan hoitoon Hanhisuolle. Yritän järjestellä omia, edelliseltä omistajalta lunastettuja ja unohdettuja sekä sieltä täältä uuteen kouluelämään haalittuja tavaroita. Tässäkin vaiheessa olisi hyötyä, jos vaikka sattuisikin olemaan viikkotolkulla muuttoa valmisteleva ja perinpohjainen, tavarat järjestelmällisesti laskostava ja astiat yksitellen sanomalehtiin kääräisevä henkilö, joka teippaa väljästi pakatut pahvilaatikot siististi umpeen ja tussaa päälle yksityiskohtaisen selostuksen siitä, mitä ne sisältävät.

Uteliaisuudella odottamani urjalalaiset joulutapahtumat: tori, aseman joulu, tilamyynnit sekä Lux Nuutajärvi livahtavat nenäni edestä yksitellen. Öisin kokoan yksin Lundioita (en suosittele) ja pesen kaappeja puutalkoista yli jääneen viinin turvin. Olen kerta kaikkiaan lopussa, kunnes aatonaattona saapuu anoppi moppeineen ja joulutähtineen, kimaltavine pöytäliinoineen ja tuoksuvine mäntysuopineen, kukittaa ja valaisee koko talon. Huolimatta kepeän kaaoksen rippeistä koulu on valmis ottamaan vastaan ne reilut parikymmentä jouluvierasta, jotka tulevat piipahtamaan kylässä seuraavan viikon aikana.

Jouluaamun kajo yläkerran mummonkammarin pitsiverhojen takana.

Kuusi haetaan aattoaamuna isolla porukalla, ensi kertaa omasta lumisesta metsästä. Sen pitää olla suurin ja tuuhein kuusi ikinä, juuri nelimetriseen huonekorkeuteen istuva. Tuisku saa ripustella kellarista löytyneet vanhat joulukoristeet ja Lari asentaa valot. Lopputulemana joulukuusi on Tuiskun mielestä maailman kaunein, "paljon kauniimpi kuin yhdelläkään tarhakaverilla" (Tuisku ei ole nähnyt yhdenkään tarhakaverin joulukuusta). Kuusi on kuitenkin niin nätti, ettemme raski riisua sitä loppiaisenakaan, emmekä edes päiväkausiin sen jälkeen, kenties sitten joskus Nuutinpäivänä.

Tänä vuonna pukkia odotetaan saapuvaksi helikopterilla. Mutta miksi Pipsa-possun luo joulupukki tupsahtaa kuitenkin savupiipusta? Pukin astuttua sisään Tuisku kapsahtaa suoraan sen kaulalle. Pukilla on Mika-enon pitkät sormet, jollaiset muistan aina lapsuuteni jouluista.

Onhan siinä hässäkkää pukin tultua, kaikenlaista laulua ja lahjojen rapistelua. Ihmisten keräännyttyä pukin ympärille Korppu-koira hiippailee salaa koulun keittolaan. Arkielämässä Korppu ei ikinä ota mitään pöydiltä, ei koskaan. Hoitokoirat ovat sen sijaan syöneet meiltä kokonaisen kaalinpään ja munakoison hedelmäpusseineen. Olen repinyt niiden suusta bussikortin ja ruisleipäpaketin. Selkäni käännyttyä on hävinnyt pellillinen uunituoretta pitsaa kuin sitä ei koskaan olisi tehtykään. Eräs hoidokki hivutti liedeltä leivinarkillisen jäähtymässä olleita suklaakonvehteja, minkä jälkeen se tuli kiidättää oksennutettavaksi eläinlääkärille (suklaan teobromiini on myrkyllistä koirille). Oli sunnuntai-ilta, luonnollisesti, sillä kaikki eläinten tapaturmat sattuvat pyhäpäivisin, jolloin eläinklinikat veloittavat tuplamaksun.

Mutta Korppu ei ole elämänsä aikana koskaan syyllistynyt vastaavankaltaisiin laittomuuksiin, ei ikinä (paitsi yhden lohipaketin se on ehkä kerran napannut auton takakontista), sillä Korppu on hillitty ja valikoiva otus. Paitsi ilmeisesti tänä jouluna, jolloin se käy pihistämässä - ei enempää eikä vähempää kuin kokonaisen joulukinkun koulun keittolan korkealta ruokapöydältä. Siis kokonaisen kinkun. Emme ole vuosiin syöneet kinkkua, mutta tänä jouluna pöytään on vieraiden toiveesta katettu pihattopossu urjalalaiselta Paijan tilateurastamolta, joka on saanut Suomen eläinlääkäriliiton hyvinvointipalkinnon. Ilmeisesti tämä herkku on Korpulle liikaa (samalla tavoin kuin serkkuni jätskikulho joskus vuosia sitten, ja joulukuusen alaoksilta puoliksi syödyt piparit).

Kesken Tuiki tuiki tähtösen jäämme tuijottamaan epäuskoisen järkyttyneinä, kuinka koira noutaa kinkun luokkahuoneen matolle ylpeästi ja määrätietoisesti kuin lempipehmoeläimensä tai ilmasta vasta kopatun pallon, riuhtoo ja repii ja ahmii ja hotkii ja ennen kuin ehdimme kunnolla edes tajuta, mitä tapahtuu, käy oksentamassa sen keltaiseksi läntiksi vastakoristellun kuusen juurelle. Koko jouluyön Korppu-parka juokseekin kakalla, samalla kun ihmisparat heräilevät availemaan sille ovia.

Joulu ja uusivuosi kylvetään Akaan paljuvuokraamolta kärrätyssä paljussa. Tosi asiassa koulun kaivoveden riittävyys on mieltä kutkuttava mysteeri. Päätämme elää vaarallisesti ja selvittää sen silläkin uhalla, että joutuisimme koko joulun juomaan kolmeen suureen kanisteriin juoksutettua varavettä. Onneksi niitä ei kuitenkaan korkata: puutarhaletku pulputtaa, ja vettä kaivossa riittää selvästi ainakin 2 000 litraa.

Emme ole oikein oppineet käyttämään kylpyhuoneen boileria (sähkötaulussa sille on varattu neljä katkaisijaa: "päiväsähköllä", "yösähköllä", "I" ja yksi, jossa ei lue mitään). Sinnikkäiden kokeilujen seurauksena tulemme kuitenkin johtopäätökseen, että tällaiseen vierasmäärään nähden boileri on joka tapauksesa aivan riittämätön. Lämmin vesi loppuu jo kolmannen suihkuttelijan kohdalla, niin että muiden on peseydyttävä jääkylmässä. Koulun keittolasta haetaan ämpäreittäin lämmintä vettä (siellä puhisee oma boileri) ja virutellaan kuupalla kuin olisimme mökillä. Paljun lämmitys kireässä pakkasillassa kestää pidempään kuin arvaammekaan: pintavesi tuntuu lämpimältä, mutta pohjassa on vielä koleaa. Värjöttelemme kelluen vuorotellen käppyrässä kamiinan lämmitysputken suuaukon edustalla. Onneksi saunaan on sentään juuri vaihdettu toimiva kiuas. Koirat retkottavat rennosti ylälauteilla, kuten aina, ja ihmiset koettavat likistyä pikkuruisiksi niiden sekaan.

Kunhan olosuhteet saadaan sopiviksi, höyryävästä paljusta tulee joulun kestosuosikki, joka lämmittää jopa Etelä-Afrikan vilukissat. Uskaliaimmat (yksi) kierähtävät lumihangessa. Iltapäivisin nautiskeltu roseekuohuviini hehkuu lasissa yhtä persikanpunaisena kuin Hanhisuon auringonlaskut. Uudenvuoden yön suhruisesta hämärästä aukenee viimein Hanhisuon kuuluisa tähtitaivas. Loikoilemme paljussa laskien tähdenlentoja. Odotamme läheisen tasoristeyksen kilkettä sekä junia, joita juhlaöinä ei juuri kuulu - parissa ohi suhahtavassa ei näy yhtäkään matkustajaa. Kamiinan piippu sylkee tiheää savua ja räiskyviä tulipatsaita siniseen yöhön. Päätämme, että ensi talveksi puutarhaan hankitaan ihkaoma palju.

Uudenvuoden yllätysvieraiksi saapuvat tulenpyörittäjäystävät Rovaniemeltä. Heidän tulonsa on yhtä aikaa hauskaa ja tärkeää: kesällä haaveilimme hetken ostavamme Hanhisuon koulun yhdessä heidän kanssaan. Luokkahuoneiden ja keittolan lisäksi koululla on kaksi erillistä opettajien asuntoa keittiöineen ja vessoineen, minkä vuoksi koulu taipuisi tarvittaessa kahdenkin perheen kodiksi. Jos asuntolainan sekä elin- ja remonttikustannukset jakaisi kahden työssäkäyvän aikuisen sijaan neljällä, päätyisi nykyistä huomattavasti miellyttävämpiin lukuihin. Lapset leikittäisivät toisiaan ja tarhaan ne tulisi viedä tai hakea keskimäärin kaksi ja puoli kertaa viikossa. Samoin ruoka tulisi järjestää pöytään vuorollaan korkeintaan kahdesti. Ei paha!

Yhdelle perheelle Hanhisuon koulu on järjetön projekti. Onneksi perheellä on kuitenkin ystäviä ja sukulaisia, joilla täyttää taloa (ja teettää talkoita) sekä liikeideoita, joilla haaveilla rahoittavansa tulevaisuuden remontteja. Joulu osoittaa, että parhaimmillaan koulu on täynnä väkeä - sellaiseksihan se jo 100 vuotta sitten suunniteltiin.