Hanhisuon metro ja muita talvitarinoita
”No, ensimmäisestä talvesta selvitty, miten meni?" on tervehdys, jonka kuulen usein näinä päivinä. Menneen talven tunnelma mittaa, kuulunko tänne, vai piipahdanko. Hanhisuon koulu muistuttaa monia paikkoja, joissa olen piipahtanut. Luokkahuoneissa tuoksuvat virolaiset puutalokaupunginosat Supilinn ja Karlova. Korkeiden ikkunoiden takana pyryttää lunta taukoamatta, niin kuin Tartossa. Myöhemmin Hanhisuota ympäröivät pellot tulvivat kuin Emajõgi keväisin, niin että osaan taloista pääsee vain saappain tai soutuveneellä. Nahkeat tulppaanit nitisevät, kun niitä kimppu toisensa jälkeen asetellaan maljakkoon. Joskus niitä ostettiin muutamalla kroonilla pieniltä vironvenäläisiltä torimummoilta, nyt urjalalaisesta K-marketista tarhamatkan varrelta. Hanhisuon koulun keittolassa on ruokakomero, joka johtaa Pariisin metroon. Lämminvesivaraaja humisee. Komeron väkevässä tuoksussa on sähköä, kukkaisia puhdistusaineita, multaisia puutarhahanskoja, epäjärjestystä ja hiiren papanoita. En oikea...